Suomi ja Euroopan unioni

Suomen EU-liittymissopimuksen allekirjoitus 1994. Kuva: Euroopan komission Suomen edustusto

Suomen liittymis-
sopimuksen allekirjoitus

Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi 1. tammikuuta 1995. Liittymisestä järjestettiin lokakuussa 1994 neuvoa-antava kansanäänestys, jossa 57 prosenttia äänestäjistä oli unionijäsenyyden kannalla. Eduskunta päätti Suomen liittymisestä unionin jäseneksi 18. marraskuuta 1994.

 

Suomi on toiminut EU:n puheenjohtajamaana vuosina 1999 ja 2006 (1.7. – 31.12.).

Suomen EU-puheenjohtajakausi 2006

 

Pääministeri Kiviniemen hallitusohjelma

Pääministeri Mari Kiviniemen hallituksen ohjelma annettiin tiedonantona eduskunnalle 22.6.2010. Euroopan unionin osalta tiedonannossa painottuu Suomen aktiivinen rooli EU:ssa rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyden ja kestävyyden parantamiseksi. Suomi tukee Euroopan komission työtä kansainvälisten rahoitusmarkkinalainsäädännön aikaansaamiseksi.

 

"Suomi on aloitteellinen ja aktiivinen Euroopan unionin jäsenmaa, joka toimii unionin uudistamisen ytimessä", todetaan Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa. Kiviniemen hallitus jatkaa Matti Vanhasen II hallituksen, hallitusohjelman ja ns. politiikkariihen päätösten toteuttamista.

Lue lisää

 

Hallituksen EU-linjaukset

Valtioneuvosto informoi eduskuntaa merkittävistä EU-asioista tiedonantojen ja selontekojen avulla. Pääministeri voi myös antaa ilmoituksia valtioneuvoston toimialaan kuuluvista EU-asioista.

 

Lisäksi valtioneuvoston yleisistunto voi antaa ns. U-kirjelmän. U-asioita ovat sellaiset EU-asiat, jotka sisältönsä puolesta kuuluvat eduskunnan toimivaltaan. Ne voivat koskea EU:n lainsäädäntöä, rahoituskysymyksiä tai suhteita kolmansiin maihin.

EU-aiheiset selonteot, tiedonannot ja ilmoitukset