Pääministeri Vanhanen lintuinfluenssatilanteesta
Pääministeri Matti Vanhanen tiedotustilaisuudessa 9.3.2006
Kansalaiset voivat olla turvallisella mielellä, vaikka on varsin todennäköistä, että lintuinfluenssa saapuu muuttolintujen mukana lähiviikkoina myös Suomeen. Lintuinfluenssa on vielä tänäänkin harvinainen eläintauti, joka esiintyy lähinnä luonnonvaraisissa linnuissa. Suomessa on tutkittu jatkuvasti luonnonvaraisia lintuja, eikä tartuntoja ole havaittu. Tätä seurantaa jatketaan.
Viranomaiset ovat jo pitkän aikaa varautuneet lintuinfluenssaviruksen leviämiseen. Valtioneuvosto ja eri hallinnonalojen johto ovat tänään saattaneet loppuun harjoituksen, jonka tarkoituksena on ollut varmistaa varautuminen lintuinfluenssaviruksen leviämisen eri vaihtoehtoihin.
Lintuinfluenssasta tiedetään hyvin paljon. Nykyisen tiedon sekä pitkän ja perusteellisen varautumisen pohjalta on kaikki syyt odottaa, että lintuinfluenssaviruksen leviäminen luonnonlinnuista siipikarjatiloille voidaan maassamme välttää.
Hallitus sai informaatiota varautumisesta tammikuussa (19.1.) hallituksen neuvottelussa, jonka jälkeen pidettiin myös pääministerin johdolla tiedotustilaisuus. Silloisessa neuvottelussa hallitus linjasi, että kaikki hallinnonalat kattava valmiussuunnitelma esitellään ministeriöiden kansliapäälliköille helmikuun puoliväliin mennessä. Suunnitelma lintuinfluenssaa koskevaksi varautumisjärjestelmäksi Suomessa löytyy muun muassa maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta. Hallitus linjasi tammikuussa myös, että suunnitelman mukaisia toimenpiteitä harjoitellaan lintuinfluenssaa käsittelevässä erityistilanneharjoituksessa.
Harjoitus on nyt toteutettu viimeisen kahden viikon aikana siten, että harjoituksen perusteena on ollut maa- ja metsätalousministeriön laatima kuvitteellinen tilannekuvaus lintuinfluenssan leviämisestä Suomeen. Kaikki ministeriöt ovat sen pohjalta arvioineet oman hallinnonalan tilanteen ja valmistelleet omat varautumistoimenpiteensä niin, että kaikki tarvittava tuki asian hoidossa voidaan antaa asiasta vastaaville maa- ja metsätalousministeriölle ja eläinlääkintäviranomaisille.
Tilannekuvauksessa esitetyn konkreettisen tilanteen pohjalta on harjoituksen aikana alueellisella tasolla Länsi-Suomen lääninhallituksessa arvioitu tarvittavat toimenpiteet ja valmisteltu niiden toteuttaminen.
Tämän viikon aikana on hallinnonalojen toimet sovitettu yhteen viranomaistasolla valmiuspäällikkö- ja kansliapäällikkökokouksissa. Tänään pidettiin hallituksen harjoitusneuvottelu, jossa asiakokonaisuudet ja eri hallinnonalojen toimintavalmiudet käytiin läpi valtioneuvostotasolla. Hallituksen neuvottelun alussa maa- ja metsätalousministeriö esitti tilannekatsauksen tämän päivän reaalisesta lintuinfluenssatilanteesta Euroopassa. Hallitukselle esiteltiin myös eri hallinnonaloilla tarvittavat päätökset.
Neuvottelun tuloksena todettiin maa- ja metsätalousministeriön sekä muiden ministeriöiden varautuneen eri vaihtoehtoihin sekä ministeriöiden ja niiden yhteistoimintaelimien jatkavan edelleen varautumisen viimeistelyä.
Samalla hallituksen neuvottelussa korostettiin lintuinfluenssan ja influenssapandemian ratkaisevan suurta eroa kansalaisten terveyden kannalta. Lintuinfluenssa on luonnonlintujen eläintauti, joka voi vain joissakin tilanteissa tarttua siipikarjaan, vieläkin poikkeuksellisemmissa tilanteissa nisäkkäisiin ja erittäin harvoin linnuista ihmisiin. Influenssapandemialla tarkoitetaan ihmisestä ihmiseen tarttuvaa uutta, vielä syntymättömän viruksen aiheuttamaa laajalle levinnyttä influenssaepidemiaa. Viruksen muuntuminen on mahdollista, mutta muuntumisen ajankohtaa on mahdotonta ennustaa. Varautumisesta influenssapandemiaan tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö erikseen ensi viikolla 15.3.