Hyppää sisältöön

Hallitus esittää tiukennuksia maahanmuuttoon

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 18.4.2024 14.15
Uutinen

Valtioneuvosto antoi 18. huhtikuuta eduskunnalle useita maahanmuuttoa koskevia esityksiä. Ne koskevat kansainvälisen suojelun tiukennuksia, maahantulosäännösten kiertämisen estämistä, rajamenettelyn käyttöönottoa ja vastaanottorahan pienentämistä. Lisäksi kansalaisuuslain asumisaikaa koskeva esitys eteni eduskuntaan.

Sisäministeri Mari Rantanen kertoo, että esitetyt muutokset ovat osa laajempaa maahanmuuttopolitiikan uudistusta.

- Näillä lakiesityksillä otetaan käyttöön muun muassa EU-direktiivien mahdollistamat tiukennukset ja parhaat käytännöt, jotka tukevat hallituksen tavoitteita tiukentaa turvapaikkapolitiikkaa. Myös Suomen kansalaisuuden edellytyksenä olevaa asumisaikaa pidennetään. Työ jatkuu muilla maahanmuuttoa koskevilla uudistuksilla, sanoo sisäministeri Rantanen.

Hallitus esittää Suomen kansalaisuuden saamisen tiukentamista

Hallitus esittää Suomen kansalaisuuden edellytyksenä olevan asumisajan pidentämistä nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen.  Jatkossa asumisajaksi hyväksyttäisiin vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu Suomessa. Kansalaisuuslain muutosesitys annettiin eduskunnalle valtioneuvoston istunnossa 18. huhtikuuta. 

Maahantulosäännösten kiertämistä estävä hallituksen esitys eduskuntaan

Hallitus esittää lakimuutoksia, joilla estetään entistä tehokkaammin maahantulosäännösten kiertämistä. Turvapaikanhakijoina maahan tulleiden kaistanvaihto työ- ja koulutusperusteisen oleskeluluvan hakijoiksi ei olisi jatkossa mahdollista. Lisäksi henkilöllisyyden todentamista tiukennetaan. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle 18. huhtikuuta. Lait tulisivat voimaan 1.7.2024.

Hallitus esittää kansainväliseen suojeluun tiukennuksia

Hallitus aikoo muuttaa kansainvälisen suojelun luonteeltaan väliaikaiseksi. Kansainvälisen suojelun lupien kesto lyhennetään EU-oikeuden mahdollistamaan minimiin. Myös Suomessa tehty erityisen törkeä rikos tai kansallisen turvallisuuden vaarantaminen estäisi kansainvälisen suojelun saamisen. Valtioneuvosto antoi lakiesityksen eduskunnalle 18. huhtikuuta.

Esitys rajamenettelyn käyttöönotosta eduskuntaan

Hallituksen esitys rajamenettelyn käyttöönotosta annettiin eduskunnalle 18.4. Ulkomaalaislakiin tehdään EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin mukaiset muutokset, joilla rajamenettely otetaan käyttöön Suomessa. Rajamenettelyn tavoitteena on tehostaa perusteettomien hakemusten tutkintaa ja kielteisen päätöksen saavien hakijoiden palauttamista. Lisäksi estetään turvapaikanhakijoiden edelleen liikkumista muihin EU-maihin. 

Hallitus esittää vastaanottorahan pienentämistä

Hallitus antoi 18. huhtikuuta eduskunnalle esityksen vastaanottorahan ja käyttörahan väliaikaisesta pienentämisestä. Laki tulisi voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa vuoden 2025 loppuun asti.

Lue lisää: